Ulkomaisista suunnistusviikoista
Viron, Ruotsin, Italian ja Suomen suunnistusviikoilla olen opetellut suunnistusta. Vastaavia tapahtumia on esimerkiksi 1999 Ranskassa heinäkuun alussa ja Sveitsissä kuun lopussa. Vinkkejäni niille, joita matkailu kiinnostaa ja lisää kysyttäessä. Jokisen Tauno on asiantuntija Viron suunnalla, Tourut ovat Unkarin eksperttejä.
Kohteista olen saanut tiedot Suunnistaja-lehdestä sekä internetistä, myös suunnistusviikkojen aikana jaetaan esitteitä. Tiedotteissa on yhteydet näkyvissä ja olen soitellut, faksaillut sekä lähettänyt sähköpostia epäselvistä asioista ja hoitanut ennakkomaksut paikallisen Meritan kautta. Laivaliput saa matkatoimistoista. Majoituksen hankin ilmoittautumiseni yhteydessä maaliskuussa tiedotteen osoitteesta. Automatkan aikana majoitun siellä, missä ajaminen alkaa tympiä joko perhe- retkeilymaja- tai hotellityyppisessä makuupaikassa.
Matkustan kaverini kanssa, toinen ajaa ja toinen lukee karttaa, isommat porukat liikkuvat busseilla, mutta silloin pitää olla sopuisaa väkeä ja varautua enemmän ennakkoon. Ruotsissa oli suomalaisia tuhat, Virossa kolmesataa ja Italiassakin puolitoistasataa, joten marisijoita joukkoon mahtuisi. Italiassa oli käytettävä järjestäjien busseja, Ruotsissa ja Virossa sai mennä omalla autollakin.
Kisojen koosta voi vain todeta, että Virossa oli tuhat osanottajaa, Ruotsissa yli kymmenen tuhatta, Italiassa väkeä oli saman verran kuin suomalaisilla rastiviikoilla. Järjestäjät osaavat asiansa, vaikkakin paikallisia ominaispiirteitä on. Italiassa ei ollut pesumahdollisuutta, Ruotsissa ensiavussa käynti oli kallista.
Maastot ovat toista kuin Satakunnassa: Virossa mukavaa hiekkapohjaista kivetöntä kangasta, Ruotsissa tuntureiden tyyppisiä kallioita niin kuin Siuntiossa, Italiassa kilpailtiin merenpinnasta kilometrin, puolentoista korkeudessa ja eksyvä saattoi löytää itsensä yli kahdenkin kilometrin tasosta. Kivikkoja ja risukkoja ei ole ollut, vain hyvin juostavia ja näkyviä maastoja, mikäli tummanvihreät kiertää kuin Suomessa.
Kartat on painettu hyvälle materiaalille, Italiassa se oli veden- mutta ei repimisen kestävää, siksi ei ollut muovipusseja. Virossa kilpailukortti oli muovista. Kartoitus on ollut paras Ruotsissa. Virossa mielestäni rastiviikon kartat olivat oivallisia, mutta pääsiäis- ja vappukisojen kartoissa oli epätarkkuutta. Italialaiset käyttivät unkarilaisia kartoittajia enkä oikein osannut tulkita kaikkia osia, sillä Tirolin alpirinteillä viiden metrin korkeuskäytäväliin mahtui monenlaista, jota ei karttaan sisällytetty.
Ruotsissa ja Virossa on ollut pihtileimasimet, Virossa tosin ne ovat erilaisessa telineessä. Italiassa käytettiin elektronista Sport Ident -järjestelmää koko porukalle kaikissa kilpailuissa. Sen kokeilua varten oli muutamana kisoja edeltävänä päivänä opastusta ja harjoituskartoilla ratojen läpikäyntimahdollisuudet. Homma sujui hyvin, maaliin tultuaan saattoi mennä heti hakemaan tulosteen rastiväliajoistaan ja loppuaikansa, illalla jaettiin seuroittain henkilökohtaiset väliajat, joissa näkyi myös sijoitus rastivälillä. Itse olin kahdensadan sarjalaiseni joukossa parhaimmillaan jollakin välillä 34., toisessa välissä saatoin olla 167.
Meidät lähetettiin minuutin välein ja viimeisenä päivänä oli takaa-ajokisa. Olosuhteet muuttuivat päivän mittaan. Ensimmäisenä Italian kisapäivänä olin viimeisiä lähtijöitä ja epäonnekseni alkoi kakkosella äkkiä ukkosmyrsky, joka pimensi taivaan ja rillipäisenä olin opaskoiran tarpeessa. Sarjalaiseni viipyivät enimmillään neljättä tuntia, kun alkupäässä juosseen voittajan aika oli 37 minuuttia. Sen jälkeen menin parina aamuna lähtöpaikalle sateeseen varautuneena, mutta onnekseni turhaan.
Nousua oli Tirolissa riittävästi: bussilta kisakeskukseen jo lähes sata metriä, kisakeskuksesta lähtöön noustiin kolmisensataa metriä ja itse kisassa saman verran. Jyrkänteet saattoivat olla satoja metrejä syviä. Siinä suhteessa Ruotsin ja Alppien rinteet olivat lähes samanlaisia, mutta merenpinnasta korkealla olevilla rinteillä oli todella helppo hengittää ja juosta, vaikka välillä kontin mäkeä. Mielestäni Ruotsissa oli raskaampaa, vaikka lämpötilat olivat samanlaiset, mutta korkeutta ei ollut kovin paljoa merenpinnasta laskettuna.
Varusteiden osalta ei ole eroja Harjavaltaan nähden. Ruotsissa oli varustarkastus lähtöpaikkaa ennen, ei saanut olla piikkareita, vain nastarit (ja nilkkoja meni monelta), ja jos oli repale housuissa, niin se teipattiin piiloon. Lyhythihaiset puserot oli sallittu joka paikassa, mutta Italiassa juostiin shortseissakin. Avajais- ja palkintoseremoniat olivat juhlavat niin Ruotsissa kuin Tirolissakin.
Joka maassa oli paikallinen kieli käytössä, mutta ruotsalaiset toitottivat myös englanniksi ja hieman suomeksi. Italialaiset puhuivat äidinkielenään myös saksaa, olihan eniten osanottajia Sveitsin puolelta, englantia ei kuulunut. Saksa oli käyttökielenä niissä kahdessatoista maassa, joissa Italian matkalla ajoin. Lontoota ymmärretään vain saarivaltakunnassa ja Skandinaviassa, ranskaa mongerretaan omalla alueellaan niin kuin espanjaakin. Kieli ei ole este reissuilla, kädet, eleet, ilmeet ja temput auttavat tarvittaessa. Jos uskaltaa ajaa autolla Punkalaitumella, niin pärjää miljoonakaupungeissakin, joiden iltapäiväruuhkiin satuin muutaman kerran.
Kustannukset ovat suunnistuksessa pienet, eniten rahaa menee majoitukseen. Siinä suhteessa kaikki ovat Kainuuta halvempia, Ruotsi on toiseksi kallein ja Viro edullisin. Italian rastiviikon osallistumis-, kuljetus- ja hotellimaksut puolihoidolla oli kahdelta henkilöltä yhteensä 2100 markkaa kuudelta päivältä. Kaupallisuus on mielestäni voimakkainta Ruotsissa ja Suomessa.
Vieraissa maastoissa saa kokemuksia ja oppii sellaista, joka on meidän normaalien viikkoharjoituksien ulkopuolelta. Rastiviikoilla kilpailullisuus on mukana, muu mukava ja ei-kilpailullinen kuntoilu näyttäytyy selvemmin kuin kansallisissa kisoissa. Ruotsissa vanhimmat ovat H90, siellä on vammaissarjoja jne. On kuntoilusarjat ja sellaisia varten kisaa, joille riittää tulo lähtöpaikalle ja siellä ilmoittautuminen maksamalla esimerkiksi 6 kilometrin rata. Tyrolissa oli kisapaikalla muksulan lisäksi rata sarjakuvahahmoja rasteina käyttäen nuorimmille osanottajille. Motivoinnin kannalta eri maastot antavat virikettä mäkiharjoituksiin, karttojen silmäilyyn ja moneen muuhun mukavaan varsinaisen Suomen suunnistuskauden ulkopuolella.
Jaakko Teppo